Järvensivun eläimet

Naudat

Meillä asustaa Suomenkarjaa. 

Kun tilamme oli vielä maitotila, meillä oli kaikkia kolmea eri rotua, mutta kun maidontuotanto jouduttiin ajamaan alas, meiltä lähti Länsisuomekarja ja jäi emolehmiksi sopivampaa Itäsuomenkarjaa ja Pohjoisuomenkarjaa.

Suomenkarjaa meillä on siksi, että sen säilyttäminen on mielestäni tärkeää ja alkuperäisrodun eläimet on aivan huipputyyppejä ihan kaikinpuolin. 

Tässä on mielestäni aika kivasti kuvattu näitä rotuja Suomenkarja Ry:n sivuilla: 

• Pohjoissuomenkarja eli Lapinlehmä.

• Väritykseltään valkoinen tai valkoinen mustin tai ruskein merkein.

• Lehmiä on hieman alle 900.

• Vuonna 2022 pohjoissuomenkarjan geenipankki muutti Tervolaan Ammattiopisto Lappiaan.

• Rotu on nupo eli sarveton.

Ennen toista maailmansotaa karjakoot olivat Lapin seudulla suuria. Väki evakuoitiin Ruotsiin, jolloin karjakoko karsi. Asukkaiden päästessä takaisin kotimaahan vuonna 1945 mukana tuotiin yleensä vain lehmät. Sonnit teurastettiin tai jätettiin Ruotsiin. Lehmiä ryhdyttiin astuttamaan ruskeilla länsisuomenkarjan ja tuontirotujen sonneilla, jolloin vari muuttui ja rotu havisi melkein kokonaan. 1980 rotua alettiin elvyttämään käyttäen ruotsalaista tunturilehmää, fjallkoa astutuksessa.

Itäsuomenkarja on vanhin suomalainen lypsyrotu.

• Rotua kutsutaan myös kyytöksi, joka tarkoittaa raidallista taijuovikasta. Sana kuvaa naudan tummia kylkiä ja valkoista selkäpiitä.

• Maidossa on hyvä juustoutumisominaisuus.

• Rotu on nupo eli sarveton.

7890-luvulla kyytöt erotettiin omaksi rodukseen. Vuoteen 7927 mennessä kantakirjoissa oli lähes 20 000 yksilöä. Talvi- ja jatkosota romahduttivat kantaa ihmisten siirtyessä karjoineen evakkoon eri puolille maata. 1946 kantakirjassa oli enää kyyttöä, 1980-luvulla alle 70 sonnia ja 50 lehmää. Rotua elvytettiin Sukevan avovankilan navetassa, josta karja siirrettiin AhlmanEduun ja Kainuun ammattiopistolle vuonna 2008. Nyt lehmiä on noin 1900. ltäsuomenkarjalla on suuri geneettinen suojeluarvo. Sukupuutto kaventaisi pohjoiseurooppalaisen nautakannan geneettistä vaihtelua enemmän kuin minkään muun rodun. Nykyään suurin osa itäsuomenkarjan lehmistä toimii emolehminä lihantuotannossa. Kyytön lihasta ja maidosta tehdyt ruuat ovat päässeet ravintoloiden listoille ja taiteilija Miina Äkkijyrkkä on maalannut lehmiä teoksiinsa.

Itäsuomenkarjaa kutsutaan kyytöksi sen värityksen takia. 

Kalkkunat

Meille tuli aikanaan kalkkunanmunia hautomakoneeseen ja siitä jätettiin itselle pari ukkoa ja niille kolme naisystävää. En tiennyt, että kalkkunat on ihan himohautojia ja näinollen lauma on kasvanut. Kalkkunat ovat persoonallisia eläimiä kaikinpuolin. En lue niitä yhtä järkeviksi kuin kanat, mutta oppivat nekin asioita uskomattoman hienosti. Ukot on komeita ja akat kauniita. Meidän kalkkunat eivät ole vihaisia, vaan todella seurallisia ja syövät mielellään kädestä herkkuja. 

Ankat

Meillä asuu muutama ankka, jotka myös on kovia hautomaan. Ankat on aktiivisia munijoita ja veikeitä vedellä läträäjiä. Meillä paimennetaan koirilla ankkoja ja ne ovat siipikarjasta paimennushommaan kaikkein parhaita. 

Lampaat

Meille tuli kolme lammasta, että pääsen treenaamaan koirien kanssa nautojen lisäksi myös lampaiden paimennusta. kovin kauaa ei määrä pysynyt kolmessa, vaan laumaan tuli jo saman kevään aikana lisää uuhia ja nyt uuhia on 50kpl ja kokonais bäämäärä huitelee 70kpl tienoilla. 

Pääasiassa meidän lampaat on Suomenlampaita, mutta joukkoon mahtuu muutama Ahvenanmaanlammas ja jokunen risteytyskin. 

Karitsoinnit on meillä keväällä ja syksyllä ja vuodessa karitsoi 20-30 uuhta. Pässikaritsat kastroidaan pieninä ja niistä tulee oinaita. Näin ne on helppo hoitaa uuhien joukossa, eikä tarvi miettiä pässejen pitäviä aitoja. 

Paimennustreejen lisäksi meillä siis tuotetaan lampaanlihaa, lampaista tulee myös taljoja ja villat keritään kaksi kertaa vuodessa ja jatkojalostetaan kehräämössä langoiksi. 

Lampaat on mukavaa ja leppoisaa porukkaa ja käyttävät luonnonlaitumiakin tehokkaasti hyväkseen. 

Kanat

Meidän kanat on maatiaiskanoja, Alhonkantaa ja kuuluvat Suomalaisen maatiaskanan säilytysohjelmaan. MTT:n sivuilla maatiaiskanasta kerrotaan näin: 

Suomalainen maatiaiskana on ollut pitkään uhanalainen, mutta se on pelastunut aktiivisen säilyttäjäverkoston ansiosta. Aktiivinen suomalaisen maatiaiskanojen kasvattajien verkosto säilyttää 10 maatiaiskanakantaa vaalien niiden rotupuhtautta ja monimuotoisuutta.

Säilytysohjelmassa maatiaiskanan kasvattaja sitoutuu hoitamaan eläimiään lajille tyypillisissä, luonnollisissa olosuhteissa ikkunallisessa lattiakanalassa, jossa on ulkoilumahdollisuus. Muun muassa orrelle nousu iltaisin ja hiekassa tai pehkussa kylpeminen ovat tyypillisiä käyttäytymistarpeita. Monilla maatiaiskanoilla on tallella myös haudontavietti, joka on hävinnyt tarpeettomana nykyisiltä tuotantokanoilta.

Säilytysohjelmaan kuuluva ei saa pitää muita kanarotuja, jotta risteytyminen muihin rotuihin voidaan aina tehokkaasti estää. Uutta maatiaiskanasukupolvea tulee kasvattaa joko hautomakoneessa tai emon hautomana tai molemmin keinoin.

Säilytystyön onnistumisesta ja eläinten ominaisuuksista raportoidaan vuosittain nettirekisterissä. Ohjelman puitteissa järjestetään kesäseminaareja, koulutuspäiviä ja tiedottamista. Kasvattajille on sosiaalisessa mediassa omat keskusteluryhmät, joista voi saada tukea ja vinkkejä.

Suomalaisen maatiaiskanan suojelu kuuluu Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallisen geenivaraohjelman toimenpiteisiin säilyttää suomalaisia alkuperäisrotuja ja eläingeenivaroja.

Suomalainen maatiaiskana, kuten muutkin vanhat kanarodut ja nykyiset tuotantohybridit, polveutuvat pääosin punaisesta viidakkokanasta (Gallus gallus) Kaakkois-Aasian viidakosta. Kesyn kanan perimässä on merkkejä myös toisesta viidakkokanasta, harmaasta viidakkokanasta (Gallus sonnerati).

Varhaisimmat arkeologiset luulöydöt kanasta (Gallus domesticus) Suomessa ovat rautakaudelta (2000-800 vuotta sitten). Kanoja on tuotu Suomeen satojen vuosien ajan, ja näistä eri eläinkannoista kehittyi nykyinen suomalainen maatiaiskana.

Eurooppalaisten vanhojen kanarotujen ja nykyisten munijahybridien DNA-merkkianalyysi osoitti, että suomalaiset maatiaiskanakannat muodostavat oman erillisen geneettisen ryhmän. Lisäksi tutkimus antoi viitteitä siitä, että suomalainen maatiaiskana olisi perinnöllisesti lähempänä itäisiä, jopa aasialaisia alkuperäisrotuja, kuin länsieurooppalaisia rotuja.

Kaakkois-Aasian viidakosta kotieläimeksi otettua kanaa on jalostettu tehokkaasti. Siinä, missä punainen viidakkokana kasvattaa kymmenestä munasta vuotuisen poikueensa, ja suomalainen maatiaiskana tuottaa 180-250 munaa, munivat tuotantokanaloiden munijakanat vuoden kestävän tuotantokauden aikana pitkälti yli 300 munaa. Tehokkuuden kääntöpuolena on se, että kesyn kanan perinnöllinen monimuotoisuus kaventuu. Nykyisin maailmanlaajuisesti tuotantokanaloiden miljardit munijakanat ovat peräisin pääosin vain kahdelta jalostusyritykseltä.

Ympäristö- ja tuotanto-olosuhteet vaihtelevat maantieteellisesti ja ajallisesti. Tämän vuoksi on tärkeää ylläpitää mahdollisimman perinnöllisesti rikasta kotieläinten geenivarantoa tulevaisuuden eläinjalostuksen ja ruoantuotannon tarpeisiin.

Meillä Alhon kanoja on siksi, että ne ovat pitkäikäisiä ja terveitä kanoja. Ne eivät muni yhtä aktiivisesti, kuin hybridirodut, mutta kun niitä pidetään vaan omaksi tarpeeksi, niin ei kananmuniin tarvitse hukkuakaan. Meidän parvi munii juuri sopivan verran meidän kotitalouteen.